Ison-Britannian miehitys (1882-1914, 1922-1945) Kun isänmaalliset egyptiläiset vastustivat Euroopan sanelua, Britit ampuivat aseita Aleksandriaan (1882) ja rauhan palauttamisen verukkeella he ottivat Egyptin. Lisäksi Mahdin kapina puhkesi Sudanissa ja Etelä-Egyptissä (1885), jonka tukahduttamisen suoritti Ison-Britannian armeija Lord Kitchenerin johdolla. Egyptiä hallinnoi Ison-Britannian pääkonsuli, ja itse valtio – näytön hallituksesta huolimatta – se oli itse asiassa brittiläinen siirtomaa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Turkki tuki Saksan puolta. Britit eivät voineet antaa sen tapahtua, että Egypti – nimellisesti Turkin maakunta – hän teki saman, niin sisään 1914 r. he julistivat maan protektoraatiksi; Fuadista tuli kedyw, Ismailin kuudes poika. Sodan aikana kehittyi nationalistinen liike, ja sen johtaja – Saad Zaghloul – vaati autonomiaa. W 1922 r. Britannia kumoaa protektoraatin ja tunnusti Egyptin osittaisen itsenäisyyden. Fuad kruunattiin kuninkaaksi. Viime vuosina, ennen toista maailmansotaa, Egyptin kuningaskunta tuli yhä lähemmäs täydellistä itsenäisyyttä.
Sodan aikana Egypti oli strateginen piste Britannian kartalla, koska sen vangitseminen akselivaltojen kautta olisi voinut päättyä liittolaisten tappioon, siksi Erwin Rommelin afrikkalaisia korppeja puolustettiin niin sitoutuneesti Al-Alamajnissa.
Operaatioiden päättymisen jälkeen Wafd-puolue vaati brittijoukkojen vetäytymistä Egyptin alueelta ja yhdistämistä Sudanin kanssa. Ison-Britannian vastaiset mielenosoitukset, joita tukivat Muslimin veljien liiton toiminta, johtivat 1947 r. Britannian joukot Suezin kanavan alueelta. Itsenäisen Israelin julistaminen herätti suuttumusta arabivaltioissa, joka hyökkäsi uuteen valtioon. Arabiarmeijoiden tappio päättyi allekirjoitettuun sopimukseen 1949 r.; Gazan alue pysyi Egyptin valvonnassa.
W 1952 r. salaliittoryhmä vapaita upseereita tarttui valtaan ja pakotti kuningas Farouk luopumaan. Kenraali Naguibistä tuli hallituksen päämies. W 1956 r. Eversti Gamal Abdel Naser valittiin uuden tasavallan presidentiksi.
Nasserin sääntö (1956-1970). Uudesta presidentistä on tullut maan muutoksen avainhahmo ja yhdistyneen arabimaailman johtaja. Nasserin sosialismi, ymmärrettiin vähän eri tavalla kuin Euroopassa, asettanut Egyptin koloniaalivastaiseen liikkeeseen liittyvän kolmannen maailman maiden eturintamaan. Maan päätavoitteena oli irrottautua länsimaiden hallitsemisesta, eikä sitä voida tehdä ilman talouden kehitystä. Voit tulla itsenäiseksi säähulluista ja karkottaa nälänhimo ikuisesti, yleinen Afrikan maissa, Aswaniin päätettiin rakentaa uusi pato – sen ei pitänyt tuottaa vain sähköä, vaan myös tarjota maataloudelle runsaasti vettä. Yhdysvaltain oppositio esti Maailmanpankin lainaa; vain Suezin kanavan kansallistaminen jäi. heinäkuu 1956 r. se oli Suezin kriisin ja sodan Israelin kanssa alku. Maailma seisoi toisen maailmansodan partaalla, mutta molemmat vallat – USA i ZSRR – osallistuivat tulitauoon useista syistä. Nasserista tuli arabimaailman sankari, koska kanava pysyi Egyptin hallinnassa. Korkean padon rakentaminen on aloitettu, ja presidentti loi Yhdistyneen arabitasavallan, yhdistää Egyptin ja Syyrian. Neuvostoliitto osallistui aktiivisesti arabimaiden poliittisiin tapahtumiin, tukee kaikkia "sosialismin tien" ilmenemismuotoja. Arabiliitto tuki Palestiinan vapautusjärjestöä Kairossa pidetyssä konventissa (1964). W 1967 r. Nasserin joukot tulivat Siinain niemimaalle, ja vastauksena Israel hyökkäsi Egyptin joukkoja vastaan. Kuuden päivän sodan aikana Israel valloitti Siinain, Gazan alue, Länsiranta ja Golanin kukkulat. Kahden vuoden ajan molemmat maat seisoivat kanavan molemmin puolin, ja Egypti aseisti Neuvostoliiton. Vähemmän suotuisassa poliittisessa tilanteessa Nasserin hallitus aloitti tieteen ja terveydenhuollon uudistukset, samoin kuin maatalouden kehittäminen.
Tarttuneella byrokratian neuvostomallilla oli kielteinen vaikutus valtion uusiin uudistuksiin (ja on edelleen pallo Egyptin juurella). Presidentti ei nähnyt Aswanin padon paluuta. Hän kuoli sydämestä vuonna 1970 r.